Päivät 6-7: Sotalaivoja, juhlimista ja kreoli-tunnelmaa

Tallahassesta jatkoimme matkaa kohti New Orleansia halki neljän osavaltion. Jatkoimme patriotismin jalanjäljillä ja pysähdyimme matkalla Mobileen ihastelemaan sotalaiva USS Alabamaa. Laivan lisäksi alueella oli ihmeteltävänä myös sukellusvene, monta hävittäjälentokonetta sekä useita panssarivaunuja. Poiketen muista kokemistamme nähtävyyksistä, laivassa ei ymmärrettävästi ollut jääkaappikylmällä olevaa ilmastointia vaan ilma oli vähintäänkin lämmin. Ensimmäistä kertaa matkan aikana kuumuus uuvutti minua, mutta Vesa sen sijaan jaksoi tutkia laivaa innokkaasti.


USS Alabamasta selviydyttyämme jatkoimme illaksi New Orleansiin. Ajaessamme kaupunkiin huomasimme nopeasti, että Lonely Planetin kuvailu siitä, että hyvät alueet kaupungin sisällä muuttuvat hyvinkin nopeasti huonoiksi ja toisin päin piti erittäin hyvin paikkansa. Ajoimme siis navigaattorin ohjaamana slummigheton läpi hotellillemme turistialueen rajalle. Hotelli oli piristävän vaaleanpunainen ja siellä työskenteli ryhmä vanhoja harmaahapsisia miehiä, jotka olivat kaikki erittäin lupsakoita

Siistiytymisen jälkeen menimme illalliselle hotellipappojen suosittelemaan Eat-ravintolaan. Ravintola oli erittäin mukava yllätys - pieni mutta tunnelmallinen - ja palvelukin oli todella ystävällistä. Erikoispiirteenä paikassa ei saanut tarjoilla alkoholia johtuen siitä, että se sijaitsi koulun vieressä. Tarjoilija kuitenkin neuvoi ystävällisesti, että korttelin päässä sijaitsee kauppa josta voi hakea omaa olutta aterialle. Alkupalaksi söimme mausteista Gazpachoa ja minulle ehkä hivenen tulisia katkaraputacoja jotka olivat kyllä todella hyviä.

Ruokailun jälkeen siirryimme kohti Bourbon Streetiä, jossa juhlat olivat jo käynnissä. Bourbon Streetin erikoisuus on se, että rajattu tiealue lasketaan virkavallan silmissä jonkinlaiseksi anniskelualueeksi eli baarista saa poistua aivan muualle ostamansa juoman kanssa ja siirtyä vaikka toiseen ravitsemusliikkeeseen. Bourbon Street on toki kokemisen arvoinen, mutta meininkiä voinee verrata jossain määrin suomalaisten ruotsinlaivameininkiin. Risteiltyämme tarpeeksi siirryimme ns. autenttisemman musiikin pariin Frenchmen Streetille. Täällä porukkaa oli hieman vähemmän ja ruotsinlaivatunnelma vaihtui mukavasti leppoisaan pubitunnelmaan. Ääntä kyllä riitti muusikin ja jenkkien huutokeskustelun muodossa hiljaiselle suomalaiselle yllin kyllin. Kotimatkalle lähdimme Cafe du Mondesta haettujen beignet-munkkien kanssa.

Seuraavana aamuna siirryimme (jälleen hotellipappojen) suosituksesta French Marketille, jossa oli meneillään Annuale Creol Tomato Festival. Täällä söimme ehkä tähän asti (ainakin minun mielestäni) reissun parhaimman lounaan. Torilla oli kojuja joista ostimme kylmää tomaatti-sipuli-avokado-keittoa, pehmytkuori-taskurapu-po’ boyn sekä tomaatti-basilika-pekoni-krepin. Näistä erikoisimpana voinee mainita tuon po’ boyn joka on paikallinen erikoisuus jossa siis on patonkimainen leipä sekä majoneesia ja täytteenä milloin mitäkin. Tällä kertaa täytteenä oli siis kokonainen leivitetty ja uppopaistettu taskurapu jonka kuori on ravustuskauden alussa niin pehmeä, että sen voi syödä sellaisenaan saksineen ja muine sisältöineen päivineen.


Markkinoilta suuntasimme kohti höyrylaiva-ajelua joka kesti muutaman tunnin ja josta näki mukavasti, kuinka kaupunki onkaan oikeasti rakennettu selkeästi vedenpinnan alapuolelle. Laivaa mainostettiin ainoana jäljellä olevana höyrylaivana, mutta piipuista ei kyllä näyttänyt tulevan edes pientä tuprahdusta koko matkan aikana. Kokonaisuudessaan laivalilluttelu sopi mukavasti kaupungin rentoon ilmapiiriin. Ennen hotellille paluuta kävimme vielä uudestaan Cafe Du Mondessa beigneteillä ja cafe au lait’lla.


Illalla ruokapaikan löytäminen oli hieman vaikeata, kun muutama muukin oli huomannut vatsansa kumisevan tyhjyyttään samanaikaisesti (eikä Vesa ollut hoitanut pöytävarauksia ajoissa). Päädyimme lopulta hieman turistirysähköön Gumbo Shopiin, jossa minä tilasin alkupalaksi paikallista erikoisuutta gumboa ja pääruuaksi hiillostettua kanaa pinaatilla ja maissilla. Oman arvioni mukaan gumbo on harmaata limaa, jota suosittelen hupikokeiluna ehkä juuri alkupalana, mutta en koskaan itse ottaisi sitä ainoaksi ruuaksi, mikäli haluaisin nauttia ruokailusta. Kana sen sijaan oli keskinkertaista, ei hyvää eikä pahaa, mutta teki tehtävänsä. Vesan alligaattorimakkarat ja pääruokana ollut punakala täyttivät myös tehtävänsä. Gaattorimakkara tosin ei maistunut lihaisaa mausteista suomalaista makkaraa kummoisemmalta.

Ruokailun jälkeen suuntasimme vielä uudelleen Frenchmen Streetille kuuntelemaan Bourbon streetin jumputusta autenttisempaa bluesia d.b.a. ravintolaan, kunnes siirryimme nukkumaan, kun huomasin nauttivani musiikista silmät suljettuina.